Lueskelin
NK2 opettajaopintoihin liittyviä artikkeleita netistä aikani kuluksi. Päivät
ovat pitkiä sairauslomalla, jalkapuolena, ja kun ei voi liikkua on hyvää aikaa
pohdiskella opettajuuteen liittyviä kysymyksiä. Artikkelikokoelma Koivisto, J., Mäki, M. & Uusitupa. T (toim.) 1995. Mitä
on valistus? sisälsi monen ajattelijan
filosofointia antiikinajasta nykypäivään. Kuinka
historia ja menneisyys vaikuttavat ajatteluun ja siihen kuka minä olen, kuinka
hahmotan itseni tässä maailmassa? Kuinka yhteiskunnan muutokset vaikuttavat
siihen miten minä juuri nyt ajattelen. Mikä on minun aikani? Mikä on nykyisyyden
merkitys minulle? Ja etenkin jäin pohtimaan ihmisen ajattelun ja toiminnan
muutosta, onko sitä loppu viimeksi laisinkaan tapahtunut vuosituhansien aikana?
Filosofi Michel Foucault (1926–1984) pohti
tätä yhteiskunnallista muutoksen ja ajan merkitystä. Esimerkiksi kysymyksessä mitä
teen silloin, kun puhun nykyisyydestä? Foucault’n ajattelussa
yksi keskeisistä oli kysymyksistä liittyy siihen, että millä tavalla
ajan ja historian käsittelyyn liittyi uusi modernin ajan ja menneisyyden
pohdinta. Kuitenkin jo paljon ennen Foucalt’a aikakäsityksen ajattelija Augustinus, muinaisten roomalaisten
aikaan pohti aikaa ja ikuisuutta. Augustinus
on vaikuttanut länsimaisen ajattelun aikakäsitykseen merkittävällä tavalla ja hän käsitteli
aikaa hyvin subjektiivisena kokemuksena;
mennyttä aikaa, nykyhetkeä ja tulevaa aikaa, sekä ajan kulumista ja
mittaamista.
”Sillä mennyttä aikaa ei enää ole olemassa ja tuleva aika
ei ole vielä tullut. Mutta nykyaika, jos se aina olisi nykyistä eikä muuttuisi
menneeksi, ei enää olisi aikaa, vaan ikuisuutta. Jos nyt siis nykyaika vain sen
vuoksi on aikaa, että se muuttuu menneisyydeksi, kuinka voimme silloin väittää,
että se on olemassa, jos sen ainoa olemisen peruste on siinä, että se ei enää
tule olemaan.”
-Augustinus-
Immanuel Kantin kysymys Mitä on
valistus? pysäytti minut hetkeksi pohdiskelemaan Valistus –käsitettä. Termi asettuu
minun mielessäni likelle sivistystä, opettamista, kulttuuria ja kasvatusta. Valistus
on ihmisen irtautumista itse aiheutetusta ”alaikäisyyden” tilasta. Alaikäisyys
on kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeä ilman toisen opastusta, toisin sanoen se
on vastakohta aikuismaiselle käytökselle. Itseaiheutettua alaikäisyys on
silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute vaan järjen käytön estää päättämisen
ja rohkeuden puute. Valistuksenajan
tunnuslause onkin: Käytä rohkeasti omaa järkeäsi! Eikä se huono tunnuslause ole
tällekään päivälle.
Länsimaissa opetus on kautta historian kuulunut
kirkon väelle, oppineille ja kirkko on huolehtinut luku- ja kirjoitustaidon
opettamisesta. Kirkon asema koulutuksen ja opettamisen järjestäjänä on
vuosikymmenien saatossa pikkuhiljaa hiipunut. Nykyisin pohditaankin uskonnon
opetuksen asemaa peruskoulun opetussuunnitelmiin liittyen ja globalisaation myötä se uhkaa jäädä pois
kokonaan. Uskonnon opetuksen tilalle tulee mahdollisesti etiikkaa,
moraalipohdintaa ja eri kirkkokuntien historiaa ja oppeja tutkiva oppiaine. Suomen
syrjäisestä maantieteellisestä asemasta johtuen olemme näihin päiviin asti
eläneet ja käyneet kouluamme, kasvaneet luterilaisuuden suojaisassa helmassa.
Kun viime vuosien aikana Suomessa tapahtunut yhteiskunnallista ja
koulujärjestelmään liittyvää muutosta, myös usko uskonnollisiin
auktoriteetteihin on vähentynyt. Tämä on käynyt ilmi erilaisissa
markkinatutkimuksissa, joissa tulkintaa ei kuitenkaan tehdä ihmisten
uskonnollisuuden vähenemiseen liittyen vaan nimenomaan kirkon auktoriteetteja
kohtaan. Muinaisten roomalaisten aikainen kirkon miesten järkähtämätön asema
kansan opettajina on rapistunut ja siirtynyt kansalaisille.
Mary Wollstonecraft (1759–97) oli englantilainen radikaali feministi,
pedagogi, yhteiskuntafilosofi ja kirjailija. Hän kritisoi kirjoituksissaan
armeijan tapaa tuhota ihmisluonnon synnynnäiset vahvuudet ja sokeaan
tottelemiseen perustuvan hierarkian tuhoisaa vaikutusta. Hänen mukaansa sotilaat
eivät ole moraalisia yksilöitä, koska heitä on opetettu tottelemaan eikä
ajattelemaan itse. Kuinka tämä näkyy nykypäivänä armeijan koulutuksessa tai
poliisikoulutuksessa? Kummastakaan minulla ei ole henkilökohtaista
konkreettista kokemusta, ainoastaan lähituntumaa (poikani on parhaillaan
Parolan panssariprikaatissa suorittamassa asepalvelustaan), mutta mielestäni joltain
osin Wollstonecraftin ajattelu on täysin siirrettävissä tähän päivään. Wollstonecraft
kritisoi myös kirkkoa, erityisesti sen hierarkista rakennetta. Hänen ajattelunsa
lähtökohtana oli kaitselmus, ihmisen pyrkimys kohti parempaa sekä tässä että
seuraavassa maailmassa. Wollstonecraft korosti, että Jumalaa pitää kunnioittaa,
koska hän on kaikkein järjellisin olento.
1700-luvun yhteiskunnallinen filosofinen
keskustelu korosti kasvatuksen merkitystä. Tämä on Wollstonecraftin feminismiin
liittyvä perusnäkemys ja että kaikki tieto sekä ajattelu ovat riippuvaisia
aistihavainnoista. Feministinen Wollstonecraftin pääteos
Naisten oikeuksien puolustus (A Vindication of the Rights of Woman) käsittelee
ihmisoikeuksien syntyä, läntistä yhteiskuntaa ja naisen alisteista asemaa
miehiin nähden. Wollstonecraft oli naisasialiikkeen edelläkävijä ja raivasi
tietä uuteen utopiaan niin politiikan, kirjallisuuden, koulutuksen kuin
avioliitonkin saroilla. Hänen tasa-arvoajattelunsa oli aikaansa edellä ja hänen
mukaansa naisilla tuli olla samat oikeudet kuin miehillä, näin häntä voidaan
pitää myös tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustamisen edelläkävijänä.
Wollstonecraft toimi
kasvattajana ja hän kirjoitti ja toimitti erityisesti tytöille suunnattua
oppimateriaalia. Wollstonecraft esittää, että naisten koulutuksen ja
itsenäistymisen avulla yhteiskunta voi kehittyä. Suurin epäkohta tasa-arvoon
liittyvässä problematiikassa olikin juuri epätasa-arvoinen koulutus. Tämä johti
siihen, että naiset pysyivät tietämättöminä ja muista riippuvaisina. Wollstonecraftin
mukaan käsitys naisista romanttisina rakkauteen ja tunteisiin suuntautuvina
olentoina on miehisen vallankäytön tulosta; niinpä naisten on vapauduttava oman
järkensä avulla. Wollstonecraft piti myöskin avioliittoa esteenä naisten
oikeuksien toteutumiselle, koska avioliitossa naisesta tuli ajan lainsäädännön
mukaan miehen omaisuutta.
Mary
Wollstonecraftin sai aviomies William Godwin kanssa tyttären Mary
Wollstonecraft Shelley´n.ja surullista on, että Wollstonecraft kuoli Maryn
synnytettyään. Tytär Mary kirjoitti myöhemmin kuuluisan tarinan
Frankenstainista.
Yhdessä artikkeleista kysytään: Kenellä
on oikeus valistaa? Nykyajan kielelle sopivasti käännettynä kysymystä voisi
pohtia teemalla kenellä on oikeus opettaa. Sillä, joka siihen pystyy. – ”Mutta
kuka siihen pystyy?” – Kuka ei siihen pysty? Artikkelin keskustelu polveilee ja
jatkuu toteamukseen: Niinpä meidän on tyytyminen siihen, että jokainen – Sokratesta tai Kantista aina
kaikkein hämäräperäisimpään kaikista yliluonnollisella tavalla valaistuista
räätäleistä ja suutareista – on ilman poikkeusta oikeutettu valistamaan
ihmiskuntaa voimiensa mukaan niin pian kuin hänen hyvä
tai
paha henkensä häntä siihen kannustaa. Päätelmänä on se, että tämä vapaus on
ihmisyhteisölle vähemmän vaarallinen
kuin se, että ihmisten ajatusten, työn ja toimien ohjaus olisi monopolina tai
yksinoikeudella annettu jonkin ammattikunnan hallintaan. Artikkelissa mainitaan kuitenkin poikkeuslupa,
mikä liittyy salaisiin kokouksiin ja salaliittoihin liittyen eli rikoslaki, jonka
mukaan niille, joiden ammattina ei ole opettaa viran puolesta tai kateederilta,
ei sallittaisi muita työvälineitä kuin kirjapaino.
Laajassa artikkelikokoelmassa
mielenkiintoni kohdistui Kantin esittämään suunnistautumisen käsittelyyn ja
pohdintaan eli mitä suunnistautuminen tarkoittaa ajattelussa. Sana
suunnistautuminen tarkoittaa annetun ilmansuunnan käyttämistä muiden
ilmansuuntien ja erityisesti auringonnousun suunnan löytämiseen eli taitoon
suunnistaa auringon avulla. Tähän tarvitaan käsitys itsestä subjektina ja
taidon erottaa oikean ja vasemman. Järjen käyttö liittyy taitoon siten että
tieto ilmansuunnista on teoreettisella tasolla opittu sekä teorian siirtämiseen
praktiseen käyttöön. Järjen avulla
osaamme suunnistaa, suunnistautua haluamaamme suuntaan. Jos jokin näistä
prosessiin liittyvistä tiedoista ja taidoista puuttuu tai on puutteellista
todennäköisesti eksymme, mutta sattuma voi meidät johdattaa myös oikealle
tielle. Näin ajateltuna tarkoitetaan suunnistautumista matemaattisessa
merkityksessä. Kun käsitettä pohditaan laajemmassa merkityksessä liittäen sen
ajatteluun, loogiseen päättelyyn päästään jo hyvin monimutkaiseen ajatteluun. Usko
on subjektiivista vakaumusta jonkin totuudesta, mihin samalla liittyy
tietoisuus vakaumuksen objektiivisesta riittämättömyydestä. Tämän vuoksi uskoa on
tiedon vastakohtana. Toisaalta jos jotakin pidetään totena perusteiden nojalla,
joiden riittämättömyydestä samalla ollaan tietoisia, niin silloin on kyse
mielipiteestä. Mielipide voi muuttua tiedoksi, jos sitä vähitellen täydennetään
asianmukaisilla perusteilla. Jos sitä vastoin perusteet jonkin totena
pitämiselle eivät ylipäätään ole objektiivisesti päteviä, ei usko voi järjen
käytöllä muuttua tiedoksi.
Lähteet:
Koivisto, J., Mäki, M. & Uusitupa. T (toim.) 1995. Mitä on valistus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti