Merkityksellinen oppiminen

Merkityksellinen oppiminen

Mitä on merkityksellinen oppiminen opiskelijan / koululaisen näkökulmasta? 

Kirsi: Mielestäni oppiminen saa merkityksen, kun sen voi liittää kokonaisuuteen. Ja se tukee elinikäista oppimista. Hakkarainen ym. (Tutkiva oppiminen käytännössä, 2005) mukaan merkitys syntyy kun oppija hahmottaa kuinka asiat liittyvät toisiinsa. Kuinka esimerkiksi ruokaa tuotetaan maataloudesta.

Minna: Omakohtaisia kokemuksia oppimisesta

Olen töissä peruskoulussa, jossa usein oppilailta puuttuu motivaatio. Niin, voihan motivaatio olla puutteellinen aikuiskoulutuspuolellakin. Jos vaikka opiskelija olisi haettuaan yliopistoon joutunut/päässyt toiseen tai kolmanteen vaihtoehtoon ammattikorkeaan opiskelemaan. Tällöin vanhempien arvostus koulutuspaikkaa kohtaan ja oma motivaatio voivat ainakin opintojen alussa olla alakantissa. Väitän kuitenkin, että peruskoulun puolella oppilaitten motivaation nostamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tätä olen pohtinut ja käsitellyt omassa opetuksen havainnoinnissa.

Nyt oma motivaatio näihin ammatillisenopettajan opintoihin rupeaa pikkuhiljaa löytymään, ihan tekemisen kautta.  Oman tärkeän osansa motivoitumiseen on tuonut ”tutkiva oppiminen”. Tarkoitan tässä kohtaa ”tutkivalla oppimisella” tätä blogin kanssa tusaamista, jota en tosiaankaan vielä sujuvasti osaa. Internet ja verkostuminen luovat mahdollisuuden yhdessä oppimiselle (Hakkarainen, Lonka& Lipponen 2004, 15). Omat yksilölliset ajatukseni eivät yksinään kuitenkaan riitä määrittämään näiden opintojen suuntaa, vaan kaikkien osallistujien tuotos tulisi näkyä.  Nykyään tutkijat ovat nimenomaan sitä mieltä, että yksilön älykäs toiminta rakentuu sosiaalisessa ja fyysisessä vuorovaikutuksessa. Tutkijat asettavat vuorovaikutuksellisuuden myös opettamisen ja oppimisen tavoitteiksi ja käytänteihin tulevaisuudessa.  Tämä mahdollisuus, suorittaa opettajan ammatilliset opinnot näin verkkokurssina TAOKK:ssa, on minulle harppaus syvemmälle tiedonkäsittelytaitoihin. Vahvasti uskon, että sitä taitoa tulen myöhemmin työelämässä tarvitsemaan. Koska tämä nykypäivän teknologia antaa meille vapauden olla yhteydessä toisiimme ja kannustaa oppimaan juuri silloin kun se meille kullekin sopii, toivoisin, että tämä blogi toimisi sujuvasti tämän oppimistehtävän foorumina. Tässä meille kaikille tutussa ”Tutkiva oppiminen” –kirjassa painotetaan etenkin yksilön vastuun ottamista  omasta ja koko oppimisesta ja tiedon edistämisestä.  (Hakkarainen, Lonka& Lipponen 2004, 17).

Ajatukset risteilevät oman oppimisen ja opettamisen välillä ja välissä. Tällä matkalla on hieno olla, vaikka välillä olen tuntenut olevani pahasti eksynyt, eksyksissä. Sama tunne, kuin lukiessani kesällä W.G. Sebaldin kirjaa Austerlits. Siinä päähenkilö etsii kotia itselleen. Eksyksissä olon tunteen loi Sebaldin tapa kirjoittaa koko kirja yhteen pötköön, ilman välilukuja ja otsikoita.  Usein en muistanut mihin olin kirjassa jäänyt, mitä tarkkaan ottaen oli viimeksi tapahtunut, eksyksissä etsin monen sivun ajan kohtaa johon olin edellisellä kerralla jäänyt.

Merkityksellinen oppiminen opettamisessa? 

Merkitykselliset oppimiskokemukset limittyvät, lomittuvat ja nivoutuvat oppijan henkilökohtaisen elämään. Ne koostuvat oppimisen parissa vietetyistä hetkistä, joilla on pitkäaikainen vaikutus elämään. Opettaja, joka osaa motivoida, havainnoida ja vuorovaikutustaitojaan hyödyntäen innostaa oppijat oppimaan on merkityksellisen opettamisen tiellä. Opettajalla, joka saa oppilaat innostumaan ja panemaan itsensä likoon on mahdollisuus saada oppijoissa aikaan merkityksellistä oppimisista. Nämä sosiaaliset ja vuorovaikutukselliset taidot ovat tarpeellisia opettajalle, jotta oppimista tapahtuisi myönteisessä ilmapiirissä. Jos opettaja ei hallitse luokkaansa, eikä pysty havainnoimaan luokkansa ilmapiiriä tai hänellä ei ole tilanteiden lukutaitoa oppiminen voi olla myöskin negatiivista. Negatiivinen oppiminen tarkoittaa sitä, että opitaan ei toivottuja asioita liittyen esim. huonoon käytökseen. Vuorovaikutustaidot edellyttävät omien tunteiden hallintaa ja empatiakykyä. Kun opettaja hallitsee nämä osa-alueet, hän pystyy innostamaan ja rohkaisemaan, suostuttelemaan ja vaikuttamaan sekä saamaan muut mukaansa oppimisen prosessiin. Kun opettaja tekemällä oppimisen kautta oppii joka päivä uusia asioita, taitoja vuorovaikutuksesta ja ryhmän ohjaamisesta hänestä kehkeytyy hyvä opettaja, jonka opetusmenetelmät vievät häntä kohti merkityksellistä oppimisista. Tästä kirjoittavat Hakkarainen, Lonka ja Lipponen teoksessaan Tutkiva oppiminen käytännössä: Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Heidän mielestään asiantuntijuuteen päästään osallistumalla aitoihin asiantuntijoiden käytäntöihin. Näin toimien asiantuntijuus syntyy ja kehittyy asteittain syvenevässä prosessissa, jolloin pikkuhiljaa hiljainen tieto ja toimintakulttuuri siirtyvät osaksi uuden opettajan toimintakulttuuria. Oppiminen tapahtuu eri ikäryhmien pohdintaprosesseissa, osallistumisen verkostossa. (Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2005, 129). Kun opettaja on itse valmis heittäytymään tilanteisiin, ottamaan opettamisen haasteen vastaan ja kohtaamaan oppilaan yksilönä, hän on oikealla tiellä kohti merkityksellistä oppimista. Vuorovaikutuksellisuus ja yksilöllinen  ote opetuksessa ovat myös merkittävässä asemassa oppimisessa.

Yksi merkityksellisen opettamisen sisältökysymyksistä liittyy opettajan taitoon ankkuroida opetus todelliseen maailmaan, todellisiin merkittäviin kysymyksiin. Niiden avulla oppiminen syvenee, uusi asia ymmärretään ja mahdollisesti päästään uusiin oivalluksiin. Tämä vaatii opettajalta rohkeutta, sillä hyppy sellaisten kysymysten ja ilmiöiden äärelle, joihin ei ole yhtä ainoaa oikeata tai väärää vastausta vaatii ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta olla läsnä. Taito heittäytyä oppimistilanteisiin, joissa oppimisprosessissa ollaan tasavertaisina oppijoina, käytetään termiä kriittinen pedagogiikka.

Yksi kuuluisimmista kriittisen pedagogiikan ja dialogisuuden kehittäjistä on brasilialainen pedagogi, Paulo Freire (1921-1997). Hän yhdisti työssään onnistuneesti teoreettista laaja-alaisuutta ja tiedettä käytännön työhön, mitä hän teki työskentelemällä kansalaisjärjestöissä ja kansainvälisissä verkostoissa Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Hänen ajattelussaan kantava ja yksinkertaistettu ajatus on, että kaikilla on tasavertainen oikeus kasvaa ihmisinä ja hallita omaa elämäänsä. Tätä ajatusta hän vei eteenpäin ruohonjuuritason järjestöissä ja toimiessaan professorina ja opettaessaan eri yliopistoissa. Tunnetuin hänen kriittistä pedagogiikkaa käsittelevä, alan klassikoksikin kutsuttu teos, Sorrettujen pedagogiikka, valmistui vuonna 1968 ja se käännettiin suomeksi vuonna 2005.  Freiren maailma köyhässä eriarvoisessa maassa ja maanosassa, alisteisessa suhteessa Eurooppaan, oli aikanaan aivan toista kuin elämä nyky-yhteiskunnan Eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa, tästä huolimatta hänen radikaali kumouksellisuus kiinnostaa eurooppalaisia ihmisiä ja on herättänyt mielenkiintoa ympäri maailmaa. Hakkarainen, Lonka ja Lipponen käsittelevät oppimista kulttuuriin sidonnaisena kysymyksenä ja hahmottavat oppimisen yksilöllisen tiedon ja kulttuuritiedon yhdistymisprosessina. Heidän mielestään yhteisöllinen työskentely on hyvin tärkeää.  (Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2005, 299).

Mitkä tekijät vaikuttavat oppimiskokemuksiin? Arvot, asenteet, ennakkoluulot motivaatio.

Kirsi: Ilmapiirin vaikutus oppimiseen on merkittävä. Opettaja omalla innostavalla asenteellaan luo ilmapiirin, mikä mahdollistaa oppimisen (Hakkarainen ym. 2005). Itsekkin muistan omista opiskelu kokemuksista, kun opettaja oli innostunut ja tavallaan ennakoluuloton, tuli itsellekin helpompi ilmapiiri opiskella ainetta riippumatta oliko itselle helppo vai haastavampi aihe. Lukkoja oppimiseen mielestäni toi ennakko käsitykset niin itseltä "en osaa tätä kuitenkaan". Tai opettajalta, joka oli kertoi "totuuksia" mutta ei annettu tilaa keskustella tai kyseen alaistaa.

Motivaatio on toinen tärkeä tekijä. Kukaan ei voi tehdä toisesta motivoitunutta, mutta siihen kannustaminen on opettajan tärkeä rooli.. Motivaation ylläpitäminen on myös tärkeää monipuolisilla opetusmennetelmillä, kuten havannoimalla, lukemalla tai tekemällä. Näin voidaan tukea erilaisia oppijoita.  Jos oppimisessa on tärkeää oppilaiden motivaation vaikuttaa siihen myös opettajan motivaatio. Hakkarainen, ym. 2005

Omalta kohdalta mietin motivaatiota hyvinkin paljon, koska opetustyö on hyvin erilaista moneen työhön verrattuna. Millä minä mittaa omaa onnistumista? Tai onko ylipäätään kaikkea mitata? Ehkä positiivista palautetta kollegoilta ja opiskelijoita voidaan pitää "mittarina" onnistumisesta. Opettamisessa ja oppimisessa täytyy olla tavoitteita, mitä kohti kulkea. Tavoitteiden saavuttamista tulee seurata ja tarvittaessa esimerkiksi kannustaa tai tukea oppijaa kohti tavoitetta. 

Oppimsen ytimenä pidetään merkityksen muodostumista. Toisten opettajien mielestä tähän vaaditaan ensin perusasioiden sekä -käsitteiden tuntemista. Toistaalta kokonaisuuksiin toisten opettajien mielestä "ajaudutaan", kun ei anneta liikaa painoarvoa nippelitiedolle. Käsitellään uutta asiaa asiayhteyksissä ja merkitys syntyy, kun hahmotetaan asiaoiden yhteystoisiinsa. Hakkarainen, ym. 2005

Kirsi: Motivaatiopsykologia mahdollisesti selittää motivaatiota elämän eri vaiheissa. Mitkä asiat saavat meidät tekemään tietynlaisia päätöksiä tai asioita? Tai toimimme tietyissä tilanteissa, jollakin tietyllä tavalla? Motivaatio ei ole aina tietoista toimintaa. Henkilön motivaatiota voidaan tarkastella hänen ominaisuuksilla, mitkä ovat olleet henkilöllä syntymästä lähtien. Toisaalta elinympäristö vaikuttaa motivaatioon parhaimmillaan uusina mahdollisuuksina tai pahimmillaan rajoitteina. Elinympäristöllä on merkittävä vaikutus, mikä vaikuttaa motivaatioon. Ympäristö luo rooleja ja odotuksia. Eri ympäristössä tai elämänvaiheessa elävillä on erilaiset motivaatio rakenteet. Ympäristöllä on merkitystä motivaatioon kouluiässä, koska lapsi saa itseään koskevat asenteet, uskomukset sekä odotukset ympäristöstään. Kodin ja opettajan vaikutus on merkittävä aluksi. Nuoren elämässä kodin vaikutus vähenee ja ikätovereiden sekä ystävien lisääntyy. Odotuksilla on vaikutus vahvistaa motivaatiota lisäksi roolit ja näihin liittyvät odotukset ohjaavat motivaatiota. Mikä meitä Liikuttaa: Salmela-Aro ja Nurmi, 2005

Mitkä tekijät tekevät oppimisesta merkityksellisen?

Opettajuuden laatu (1999, 56-57) kirjassa Patrikainen esittää konstruktiivisen oppimiskäsityksen idean, missä tieto ei siirry, oppija “konstruoi” , valikoi ja tulkitsee tiedon itse.  ”Rakentaa” aikaisempien kokemusten perusteella kuvaa maailmasta, missä elää ja sitoo uuden tiedon tähän pohjaan. Tämän oppimiskäsityksen mukaan oppijan täytyy itse rakentaa, mitä ei voi toinen opettaa. Konstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaan emootiota ei voida erottaa oppimisesta, tästä syystä opetustilanteissa täytyy ottaa huomioon motivaatio, asenteet, tuntemukset sekä mielikuvat, koska nämä nitoutuvat osaksi opittavaa tietoa. Oppilaan aktiivinen rooli omantieto rakenteen sekä sen jäsentäjänä.

Reflektointi, missä itse käydään läpi omia tunteita, ajatuksia, toimintatapoja sekä tarkkaillaan omaa oppimista ja tehdään tästä pohdintaa. Mielestäni opettajalle täytyy olla merkitystä, mitä opettaa jotta opiskelijat saavat enemmän ja oppimisesta tulee merkitysellistä. Onnistunut opettaminen luo mahdollisuuden merkityksen löytämiseen. Tavallaan opettaja antaa enemmän, havainnollistaa ja hakee asioihin asia yhteyksiä oppilaiden kanssa.

Tutkiva oppiminen käytännössä johdattaa tutkivan oppimisen maailmaan. Tutkivan oppimisen tarkoitus kunnioittaa oppilaiden ajattelutaitoa sekä ymmärrystä ja tätä kautta tavoitteena sytyttää oppilaiden oppimisen ja ymmärtämisen jyvä. Turvallinen ja kannustava ilmapiiri on tärkeässä roolissa, jota oppilaat uskaltavat tehdä ajatuskokeita ja ottaa riskejä. Asiat, mitkä ovat merkityksellisiä kannustaa oppilaita rakentamaan yhdessä tietoa asioista sekä ilmiöistä. Tällöin tiedonhakua tapahtuu myös oppituntien ulkopuolella erilaisista tietolähteistä tai asiantuntijoilta. Todellisissa tutkivan oppimisen työskentelytilanteissa sulautuvat yhteen opetussuunnitelmien tavoitteet, opiskeluaineiden sisällöt sekä aihekokonaisuudet. (Hakkarainen ym. 2005)

 Tavoitteita ja motivaatiota tarvitaan oppimisessa, jotta mielestäni oppimisesta saadaan  oppilaalle merkityksellistä. Opetettava aihe tulee pystyä lisäämään tai yhdistämään aikaisempaan tietoon, jotta opittava asia ei jää irralliseksi. Opettajan vaikutus on merkittävä luokan ilmapiiriin, missä oppillaat pääsevät tutkimaan ja pohtimaan uusia asioita. Kannustavassa ilmapiirissä oppilailla on mahdollisuus rohkeasti kokeilla ja tutkia uutta pelkäämättä vääriä vastauksia. Näin oppilailla on positiivisia kokemuksia uuden oppimisesta. Tätä kautta lapsille ja nuorille luodaan hyviä valmiuksia muuttuvaan ja globaliin maailmaan, missä jatkuva uuden omaksuminen ja oppiminen on välttämätöntä.

Motivaatio voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäinen motivaatio ylläpitää toimintoja sekä aktivoi. Tässä tyydytys saadaan itse tekemisestä, tämän vuoksi palkitseminen joka tulee ulkoa voi pahimmillaan tyrehdyttää motivaation. Perustarpeiden tyydyttäminen lisää sisäistä motivaatiota. Ulkoinen motivaatiossa on näkyvää, minkä asian eteen toimia. Yleisimpiä näkyviä, jotka voi helposti havaita ovat aseman tai raha. Motivaatio ei ole aina tietoista, lisäksi on sisäinen motivaatio. Suurin osa tutkimuksesta kohdistuu tietoiseen motivaation tutkimiseen. Tulevaisuudessa on tarvetta uusille menetelmille, mitkä mahdollistavat tiedostamattomien motiivien tutkimisen. Nykyään tutkimuksissa tarkastellaan, elämää myös taaksepäin ja näiden pohjalta on selvinnyt että ihmiset katuvat elämässään tekemättä jättämisiä. Toinen uusi suuntaus tutkimuksissa on rahan vaikutus ihmisten onnellisuuteen. Kolmantena linjaus, missä tutkitaan jaettuja tavoitteita. Tästä hyvä esimerkki on pariskunnan lapsen kasvatus. Me jokainen kohtaamme elämän aikana haasteita sekä rajoituksia. Motivaatio on se tekijä, mikä vaikuttaa siihen kuinka me reagoimme näihin ”vastoinkäymisiin”. Motivaatiotekijät vaikuttavat kuinka valitsemme oman mieltymyksen elämänkulun. Tutkimalla elämänkaaren motivaatioita, voidaan löytää vastauksia ajankohtaisiin sosiaalisiin kysymyksiin. Nuorten pätkätöiden vaikutus perheeseen taikka kokonaisuudessa elämän tasapainon löytymiseen. Näillä tutkimuksilla ei välttämättä saada vastauksia ongelmiin, mutta voidaan löytää uusia näkökulmia kysymyksiin. (Salmela-Aro ja Nurmi, 2005)

Onnistumiset lisäävät motivaatiota tuleviin haasteisiin ja intoa harjoitella asioita, kun taas jatkuvat pettymykset lannistavat hyvänkin motivaation. Perustarpeet ja turvallinen oppimisympäristö kasvattaa sisäistä motivaatiota. Ulkoinen motivaatio on näkyvää, mitä voi mitä esimerkiksi oppiskelu menestyksellä. Oppilata tulee kannustaa niihin suorituksiin, mihin kunkin resurssit ovat riittäviä. Me voidaan kohdistaa motivaatiota hyvin erilaisiin asioihin eri elämäntilanteissa. Tavoitteet voivat olla tavoitteet voivat olla pitkälle kantavia, hetkellisiä pyrkimyksiä tai projektiluontoisia. Tavoitteet omia ja voivat liittyä opiskeluun, vapaa-aikaan tai työuraan. Tavoitteet voivat olla myös yhteisiä ja jaettuja liittyen perheeseen tai ystäviin.

Mielekkyys luo hyvät mahdollisuuden oppimiseen. Mieluisten asioiden tai tekemisen oppiminen on nopeampaa, kuin vastenmielisten. Mielekkyyttä oppimiseen lisää asioiden hyöty oppijalle. Kuinka luoda haastavista asioista niin mielekkäitä, että oppimis prosessi toteutuu? Oppiminen on yleensä tietoista, koska oppimista seurataan ja arvioidaan. Oppimisen tiedostaminen antaa mahdollisuuden oppimisen reflektointiin. Meistä jokainen oppii hieman eritavalla tai nopeudella. Opettamisessa on tärkeää huomata erilaisuus ja yhteisöllisyys, mitkä auttavat myös oppimis prosessissa. Tästä esimerkkinä lapset oppivat pukemaan ja syömään paremmin kaverin kannustama kuin aikuisen.

"Tiedonhaun opetus puuttuu"

Kirsi: Savon Sanomat 25.8.2012 uutisoivat uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan lukiolaiset eivät hallitse internetin hakukoneiden käyttöä. Kuopion Lyseon opettaja Marja Meurmanin painottaa artikkelissa ennemmän kriitistä arviointia kuin tiedonhakua. Opetusneuvosto Kristiina Kaihari kertoon, että opetussuunnitelma painottaa tiedonhakuun, valitaan sekä soveltamiseen tarvittavia valmiuksia. Se miten opetussuunnitemaa toteutetaan vaikuttavat kunnissa ja kouluissa tehtävät päätökset. Internettiä pidetään monipuolisena oppimisympäristönä, mutta opetuksessa tulisi korostaa tiedon suhteellisuutta ja oppilaiden valmiuksia lähdekritiikkiin on Kaiharin linja. Lisäksi oppilaiden tietotekniset valmiukdet ovat hyvin vaihtelevia ja tämä vaikeuttaa opettamista Meurmanin mukaan.

On siis tärkeämpää hallita tiedonhaku ja hakea paljon tietoa vai olla kriittinen siitä mitä tietoa hakee? Onko tärkeämpää löytää vähän oikeaa tietoa vai paljon tietoa minkä alkuperästä ei ole tietoa.

Kirsiltä on tullut hyviä, pohtimisen arvoisia kysymyksiä. Olen itse törmännyt työssäni yläkouluikäisten kanssa siihen, että tieto kyllä löytyy suhteellisen helpostikin netistä, wikipediasta tms, mutta nimenomaan kriittisyys ja taito punnita tiedon oikeellisuutta uupuu. Tuntuu sille, että kaikki netistä löytyvä "tieto" on totta ja yksi ainoa totuus. Lisäksi nuorilla on häviämässä keskittymiskyky ja taito lukea piedempää tekstiä.

Kirsi: Opetussuunnitelma on yhteiskunnan tehtävänanto, "valmistaa" oppilaita elämään jatkuvassa muutoksessa.(Patrikainen, 1999) Kirjoista "Opettajuuden laatua" ja "Tutkiva oppiminen käytännössä". Opettajan rooli ohjaajana on merkittävästi esillä, eikä enää tiedon syöttäjänä. Mikä kuva itsellä oli peruskoulu ja lukiovuosilta.

Oppiminen nähdään nykyään enemmänkin prosessina mihin tarvitaan ohjaaja, motivaatiota sekä sitoutumista.  Tutkivassa oppimisessa oppilaat ovat mukana aktiivisesti jakamassa tietoa ja osaamista myös opettajaa haastetaan mukavuus alueen ulkopuolelle, koska lopputulos ei välttämättä ole ennalta tiedossa, vaan se selkeytyy prosessin aikana. Oppimisprosessin aikana tietoa palastellaan sekä rakennetaan. Näin oppimisprosessia syntyy uusia kysymyksiä ja tietoa. Merkityksellisessä oppimisessa niin kuin tässäkin koulutuksessa on tärkeää: yhteiseen tutkimukseen osallistuminen, tiedon sekä osaamisen jakaminen

Nykyisessä päivätyössäni esimiehenä käytän paljon yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmää. Meillä on selkeä yhteinen tavoite, johon pyritään yhteisillä pelisäännöillä. Työpaikalla vallitsee hyvä ilmapiiri, missä kannustetaan ja opastetaan kaveria. Kaikilla on vastuu kokonaisuuden onnistumisesta ja kannustetaan yhdessä tekemiseen. Yhdessä mietitään hyviä toimintatapoja ja arvioidaan tuloksia. Onnistumisista palkitaan kaikki. Tämän lisäksi minun toiminnan täytyy olla tasapuolista ja luotettavaa. Palkinnot eivät ole isoja, mutta yhteiset aamiaiset tai täytekakku toimii hyvin kannustimena.

Keskeisiä asioita:

- motivaatioasenteet, tuntemukset sekä mielikuvat
- vuorovaikutus
- oppilaiden aktiivisuus ja vastuu oppimisesta
- oppimiskokemukset limittyvät, lomittuvat ja nivoutuvat oppijan henkilökohtaisen elämään
- yhteisöllisyys
- opettajan taitoon ankkuroida opetus todelliseen maailmaan

Merkityksellinen oppiminen - oppimisen ilo tai suru ?

Varila (Varila 1999, 45) toteaa seuraavaa: "Merkityksellisellä oppimiskokemuksella tarkoitetaan tilannetta, jonka läpikäytyään yksilön näkemys itsestään tai ympäristöstään on muuttunut. Se vaikuttaa yksilön minäkuvaan ja elämännäkemykseen: kuka minä olen ja mitkä ovat minut toimintamahdollisuuteni. Seurausvaikutustensa perusteella ne voidaan jaotella myönteisiin ja kielteisiin. Myönteiset oppimiskokemukset lisääväät yksilön uskoa itseensä ja toimintamahdollisuuksiinsa, kielteiset taas vähentävät sitä":

Lähestyn aihetta satunnaisilla kysymyksillä:

1. Minkä oppimistilanteen muistat ja miksi muistat?

2. Oletko oppimistilanteesta omasta vapaasta tahdostasi vai pakon takia?

3. Mitä yllämainittu vaikutti merkitykselliseen oppimistilanteesi?

4. Onko tunnetilalla merkitystä merkitykselliseen oppimiseen?

5. Mikä merkitys opettajalla ja hänen menetelmillään on ollut merkittäviin oppimiskokemuksiisi?

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA VOI TÄSTÄ JATKAA.....


Lähde:
Varila, J. 199. Tunteet ja aikuisdidaktiikka. Tunteiden aikuisdidaktisen merkityksen teoreettinen ja empiirinen jäljitys. Joensuun yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimuksia 74. Joensuu: JOensuun yliopistopaino

Merkityksellinen oppiminen-motivaatio ja muut tekijät

Opetan toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ja kysyin kolmannen vuosiluokan opiskelijoilta  kokemuksia ja ajatuksia merkityksellisestä oppimisesta. He ovat opiskelleet ammattioppilaitoksessa jo niin kauan, että heillä on realistinen käsitys opiskelusta peruskoulun jälkeen. Opiskelijoiden mielestä opetusmenetelmillä oli merkitystä niin, että opeteltava aihe tai asia tehdään mielenkiintoiseksi. Tosin he ymmärsivät, että jotkut aihealueet ovat vain niin teoreettisia, että niitä ei voida opetella kuin ”tylsillä” luennoilla. He peräänkuuluttivat opettajan motivaatiota ja innostuneisuutta omaan opettavaan aineeseensa, se kuulemma näkyi heti, jos opettaja ei ole asiantuntija tai hänellä ei ole käytännön kokemusta aiheesta.  Joidenkin mielestä jotkut opettivat vain, koska heille maksetaan siitä. Opiskelijat kokivat, että työelämän ja koulun välillä on liian suuri kuilu, vaikka työssäoppimisen käytännöt sitä tukevat. Heidän oli vaikea yhdistää teoriassa koulussa oppimaansa työharjoitteluun, jossa saattoi olla vielä joko vanhanaikaiset tai toisaalta uudemmat käytännöt kuin koulussa opetetaan. Ammattioppilaitoksessa viime keväänä tehdyn tyytyväisyyskyselyn mukaan opiskelijat oppivat parhaiten juuri työelämäjaksoilla ja olivat niihin enemmän motivoituneita kuin koulun teoriaopetukseen. Merkityksellinen oppiminen oli myös sitä, että opettajan opettama tieto ja taito kantavat pitemmälle kuin opiskelun ajan. Opettajan persoonalla, esiintymistaidolla ja kuinka helposti lähestyttävä hän on, oli tärkeä merkitys opiskelijoille.  Kun opettajaan syntyi luottamus ja että hän oikeasti välittää jokaisesta opiskelijasta myös yksilönä, sillä koettiin olevan positiivinen vaikutus oppimiseen.  Luottamuksen lisäksi opettaja tulisi olla myös uskottava. Opiskelijat toivoivat, että opettaja eläisi niin kuin hän opettaa. Esimerkiksi terveystietoa tai terveyden edistämistä oleva opettaja menee välitunnilla opiskelijoiden kanssa nurkan taa tupakalle antaa vaikutelman, että ”älä tee niin kuin minä teen , vaan niin kuin minä sanon”.  

Hakkarainen, Lonka & Lipponen (2004) kuvaavat, kuinka jo 80-luvulla alettiin pohtia kuinka ihmisen älyllinen toiminta on sidottu tilanteisiin. Tämä ns. situaatiokognitio tutkii, miksi opiskelijat eivät pysty soveltamaan teoriaopetustaan koulun ulkopuolella. Sen mukaan ajattelu on aina tilannesidonnaista. Tutkimusten mukaan koulussa opittu, asiantuntitieto ja arkitieto yhdistettynä ovat paras yhdistelmä ongelmanratkaisussa , kun taas pelkkä koulussa opittu on irrallista abstraktitietoa tai periaatteita ja lakeja.  Tiedon ymmärtäminen edellyttää tilanteita, jossa asiantuntijat osoittavat kuinka käytännössä teoriaa sovelletaan.  (Hakkarainen ym. 2004, 118-121.) Tähän nykyinen ammattiosaamisen näyttötutkintohan tarjoaa mahdollisuuden toisen asteen ammattikoulutuksessa.  Itse olen pohtinut sitä, että olemmeko me tarpeeksi hyödyntäneet työelämän ja koulun yhteistyötä. Kuten opiskelijatkin em. pienessä kyselyssä totesivat, että joskus opettajan ja työelämän edustajan näkemykset voivat olla hyvin kaukana toisistaan ja näin opiskelijan tasa-arvoinen arviointi voi tuottaa vaikeuksia.

Vuorisen (1998) mukaan oppiminen on tietoisten valintojen ja sitä seuraavan prosessoinnin tulosta. Aikaisempiin kokemuksiin perustuva reflektointi edesauttaa uuden oppimisessa erityisesti aikuisopiskelijoilla. Yhteisöllisessä oppimisessa on huomioitava ns. opiskelijaryhmän sosiaalinen ympäristö ja kulttuuritaustat. Syvällisemmän tiedon omaksumiseen ja ymmärtämiseen ei riitä, että opiskelija saa viimeisimmän faktatiedon tai, että pääsee sitä käytännössä harjoittelemaan. Opiskelija tarvitsee ajan ja paikan myös reflektoimiselle, jolloin hän kykenee yhdistämään uuden tiedon aikaisempiin sisäisiin malleihinsa. Sisäiset mallit ovat muistiin muodostuneita tietoedustuksia.  Parhaimmillaan tämä voi tuottaa uuden skeeman eli uuden mielen sisäisen mallin tosimaailmasta.  Jokainen opiskelija muodostaa oman skeemansa, opettajan tehtävä on tarjota siihen mahdollisuus uuden tiedon muodossa ja myös ajan ja paikan. Opiskelijat kehittyvät opintojensa aikana luomaan uusia sisäisiä malleja, koska heille tulee aina uusia kokemuksia entisten päälle ja näin reflektoiminen ajan kanssa helpottuu. Yhteisöllisessä oppimisprosessissa tämä antaa mahdollisuuden opintojen edetessä jokaisen yksilöllisen luovuuden ja erilaisuuden hyväksikäytön. (Vuorinen 1998, 3-7.) 

Alussa esittelemäni opiskelijaryhmäni koki, että syvällinen oppiminen on merkityksellisempää, mitä enemmän opettajalla on mahdollisuus ja tahto huomioida opiskelijat yksilöinä. Vuorinen (1998) painottaakin, että opettajan ei pidä vain yksioikoisesti viedä omia sisäisiä mallejaan opiskelijoille, vaan hänen täytyisi kyetä seuraamaan myös yksittäisen opiskelijan matkaa opintojen aikana. (Vuorinen 1998, 3-7.) Näistä kaikista hyvän opettajan vaatimuksista tulee ainakin minulle riittämättömyyden tunne ja syyllinen olo. Olenko tarpeeksi huomioinut yksittäisiä opiskelijoita ja muitakin kuin omalla ryhmänopettajuuden vastuulla olevia? Olenko jääräpäisesti tuonut esille tunneilla vain omia arvoja ja asenteitani? Kykenenkö kehittymään paremmaksi opettajaksi, vai viekö ajanpuute ja stressi minulta mahdollisuuden? Toisaalta toivon, että opiskelijani kokevat minun olevan tarpeeksi helposti lähestyttävä, jotta heidän olisi helppo tulla itsekin kertomaan, kuinka menee.

Opiskelijat toivoivat, että opettaja olisi kiinnostunut ja innostunut itse opetettavasta aiheesta. Tynjälä (2000) tutkiessaan motivaatiota ja sen ylläpitämistä luokassa toteaa, että kontrolloiva auktoritaarinen opetustyyli ei ylläpidä opiskelijoiden motivaatiota. Nykyisin opiskelijoita opetetaan itseohjautuvuuteen. Nimenomaan opetetaan, ei oleteta, että esimerkiksi juuri peruskoulusta tulevat nuoret olisivat automaattisesti omatoimisia, aloitteellisia ja itsenäisiä opiskelussaan.  Tynjälän mukaan opiskelijoiden autonomia lisää motivaatiota. Esimerkiksi heidän annetaan valita omien kiinnostusten mukaisia tehtäviä ja suoritustapoja. (Tynjälä 2000, 109.) Opetussuunnitelmissa pitäisi olla enemmän vaihtoehtoisia suoritustapoja kurssien suorittamiseen. Korkeakouluopinnoissa ja erityisesti avoimissa opinnoissa tämä onkin mielestäni melko hyvin huomioitu, mutta toisen asteen opinnoissa vielä vähemmän.

Mitä merkityksellinen oppiminen minulle itselleni merkitsee? Olen opiskellut lähestulkoon koko ikäni. Oppimiskokemukseni ovat olleet niin hyviä kuin huonojakin. Olen samaa mieltä em. opiskelijoitteni kanssa siitä, että opettajalla, persoonana ja asenteilla on hyvin paljon merkitystä oppimiseen. Opettajan niin positiiviset kuin negatiivisetkin palautteet kulkevat mukana läpi elämän vaikuttamassa joskus jopa merkittäviin valintoihin. Nuorena tietenkin on vaikutuksille altis ja vielä muistan alakoulun opettajan elämänohjeita ja joita noudatan. Olen oppinut ymmärtämään ja hyväksymään oman oppimisen prosessini. Kuinka opin muistamaan uusia asioita, kuinka kirjoitan tekstiä, jätänkö tehtävät viime hetkeen, aikataulutanko tehtäviä, opinko paremmin ryhmässä vai itsenäisesti. En hätäile, vaikka joskus motivaationi on hukassa, sillä tiedän, että opiskelu on projekti, joka joskus loppuu. Projektinomaiseen työskentelyyn kuuluu alkuinnostus, motivaation heikkeneminen, motivaation palaaminen ja loppurutistus. Pidän hieman stressaavasta opiskelusta, sillä tiedän silloin olevani mukana jossain, jolla on minulle merkitystä. 

Lähteet:

Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (2004). Kuinka yhteisöön osallistuminen tukee oppimista. Teoksessa Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjänä. WS Bookwell Oy: Porvoo. 

Tynjälä P. 2000. Oppiminen tiedon rakentamisena. Konstruktiivisen oppimiskäsityksen perusteita. Tammer-Paino Oy: Tampere.

Vuorinen I. 1998. Tuhat tapaa opettaa. Vammalan kirjapaino oy: Vammala.

Merkityksellinen oppiminen tutkivan oppimisen ja motivaation kautta

Minusta tutkivan oppimisen ydinajatus on, että opettaminen nähdään tutkimusaiheen suuntaamisena opetettavan asian kannalta olennaiseen ja siitä seuraavan tutkimisen tukemisena. Tässä opetustavassa lähestytään konstruktivismista oppimisnäkemystä, koska tutkiminen toimintana luontaisesti rakentaa vanhan tiedon varaan. Uutta on vaikea rakentaa tuntematta vanhaa. Merkitykset siis rakentuvat tutkittavan asian ympärillä toimimisesta, tutkimisesta. 

Puhdasta konstruktivismia opettamisessa tämäkään menetelmä pystyy tuskin oppilaille tarjoamaan. Behavioristiset menetelmät voivat olla tarpeen, jos vaikkapa oppilaan opiskelumotivaatio on heikko. (1)

Oppimismotivaation tai yleensäkin motivaatioon olemassa useita teorioita. Esim. Maslown tarvehierarkkian pohjalta on mahdollista lähteä pohtimaan, onko heikosti motivoituneella oppilaalla tilanteessa jokin aiheen kannalta oppimista estävä alempi tarve tyydyttymättä. Motivaatioteorioiden kautta voi yrittää pohtia asiaa teorioiden tarjoamien eri näkökulmien ja viitekehyksien kautta. Valitettavasti viisastenkiveä on motivaatioteorioiden suunnaltakaan turha hakea. Jos ne tarjoaisivat valmiin mallin joka tilanteeseen, meillä tuskin olisi missään organisaatiossa heikolla motivaatiolla liikkeellä olevia ihmisiä.

Empiirisestä kokemuksesta ihmisten tavoitteet ovat harvoin linjassa organisaation, johtajan tai opettajan tavoitteiden kanssa. Anderson (1, s. 39) määrittelee kuvitellun yhteisön sellaiseksi, jossa yhteisön jäsenet eivät henkilökohtaisesti tunne yhteisön jokaista jäsentä. Anderson on tutkinut nationalismia, mutta kuvitellun yhteisön ajatus on johdettavissa kaikkiin em. määritelmän täyttäviin yhteisöihin, myös kouluihin. Luokkahuonetilanne on minusta yksi yhteisö koulun kuvitellussa yhteisössä. Zygmunt Bauman puhuu todellisuuden palasista, joista jokainen on tosi omasta näkökulmastaan. Hän tarkoittaa sitä, että sama asia voidaan kertoa monella eri tavalla. Opettamisen kontekstissa huono koetulos voi olla sen saaneelle huono juttu, mutta kilpailevalle oppilaalle se voi ollakin hyvä juttu. Samainen huono koetulos voi myös herättää sen saaneessa motivaation. Yhtä hyvin se voi tappaa kokonaan jo orastavan motivaation sen saaneessa (2).

Edellä mainittu asettaa opettamisen uuteen valoon. Opettaja voi kertomalla saman asian eri tavalla vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, miten asia otetaan. Toisaalta se asettaa vastuuta myös vastaanottajille. Sama asia samalla tavalla kerrottuna tarkoittaa jokaiselle eri asioita heidän todellisuudessaan ja siinä miten he todellisuuteensa asian liittävät. Edellämainittu on sisällä myös konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä ja teoriassa olemassa, sen todellisuudesta kerrottuna.

(1) Kuvitellut Yhteisöt, Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua

Benedict Anderson

Vastapaino 2007

(2) Sosiologinen ajattelu
Zygmunt Bauman
Vastapaino 1997

(3) Tutkiva oppiminen käytännössä, Matkaopas opettajille
Kai Hakkarainen, Marianne Bollström-Huttunen, Riikka Pyysalo, Kirsti Lonka
WSOY Oy 2004